lauantai 21. lokakuuta 2017

Haravointitalkoissa

Olimme siirtolapuutarhalla haravointitalkoissa.


Tällä kertaa harvalukuinen mutta sitäkin ahkerampi joukko teki puhdasta jälkeä.

 Kallansillat tuskin näkyivät kun järvestä nousi usvaa.

torstai 5. lokakuuta 2017

Luopumista

Vaikka elämä kaiken kaikkiaan on ihanaa ja ihmeellistä, siihen olennaisena osana kuuluu luopuminen.
Niinkin pieneltä tuntuva juttu kuin viimeisten kesäkukkien riisuminen ja kompostiin silppuaminen tuntuu ikävältä.
Toin viimeiset kukat kotiin maljakkoon. Siinä ne saavat tuoksua vielä hetken.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Omppupomppu ohhoijaa


Pudokkaita, rupisia osa pupun järsimiä. Tämä on jokapäiväinen puuha näinä päivin. Ei muuta kuin kompostiin, toisaalta harmi mutta maaksihan ne jälleen muuttuvat. Kerätessäni ajattelin tänään, että kyllä me tämän edestä saimme nauttiakin omenankukista ja pörriäisistä niiden ympärillä.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kutsumattomat ja kutsutut


Tämä kutsumaton vierailee harva se päivä pihallamme.
 Viimeksi yllätimme sen pistelemässä perunanvarsia poskeensa.
 Jo on herkut. Eilen vietimme Päivärannassa Avoimet ovet- päivää jolloin pihallamme kävi kaksijalkaisia toivottuja vieraita satakunta.


Kiitos kaikille ihanille ihmisille jotka olivat kiinnostuneita tavastamme viettää kesiä pikkuparatiisissamme.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Tuoksuja ja tunnelmavaloja

Tuoksuherneet ovat aloitaneet kukinnan

Tämä on vanha tuoksuva ruusu jonka nimestä en ole varma

Pihanäkymä elokuun illassa