sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lundbystä

Joulun myötä Lundbyhyn on tullut huonekaluja, valoja ja elämää.

Leffailta.
Sillävälin kisu on käynyt itse jääkaapilla.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulupuu vuosimallia 2013

Samat koristeet kuin viime vuonna, kuusiviljelmältä itse haettu ja kaadettu kuusi sentään on uusi.
Joulu joululta näyttää karsiutuvan ylimääräiset hörsöt, ei ainuttakaan joululiinaa näy missään.
Tunnelma vain jostain hiipii itsekseen. Kynttilän liekki, lämpö, joulusaunan jälkeinen raukeus.


Näkymä Kallaveden Keinänlahdelta jouluaattona 2013.


Sydämellistä joulua jokaiselle tällä sivulla käväisevälle!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Joulu jo kynnyksellä

Kuusi odottaa vielä parvekkeella, mutta tuulen kaataman kuusen käpyoksat koristelin takan päälle.
Kahvi tippuu keittimessä, hämärä laskeutuu kuin harmaa villapeitto.
Jouluradio soi, eikä minnekään ole kiire.


maanantai 16. joulukuuta 2013

Yes, I made it !!!!

Novitan joulunumerossa oli ohje, joka oli pakko toteuttaa.
Tänään se valmistui, hyvissä ajoin ennen joulua.


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Joulua etsimässä
















Ja löytyihän se tunnelma, Tallinnasta ja sen Joulutorilta. Oikea joulu on vielä jossain odottamassa.