sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Flunssaa, kyläilyä ja pientä näperrystä

Koko viikko on kulunut puolikuntoisessa olossa. Kurkku on välillä kipeä ja juuri kun ajattelen, että se meni ohi niin taas. Köhin aamulla ja illalla, mutta kevättä on silti rinnassa.

Maanantaina vielä hiihdimme Laivonsaaren Nimismiehennokkaan paistamaan makkaraa, tiistaina kyläilimme äidillä ja ihastuttavan Siirin kotona.

Siiri-neiti kello neljä iltapäivällä
Keskiviikkona olikin aivan toipilaspäivä.
Sain kuitenkin tälläkin viikolla jotain värkätyksi. Ostin puisia kertakäyttölusikoita 6 kappaletta eurolla. Maalasin ne askartelumaalilla ja tällaiset niistä tuli.


                                  Arvaatte varmaan minne nämä on tarkoitettu.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Kevättä ilmassa

Tänään lenkillä, pitkästä aikaa auringon paisteessa. Ihan totta paisteessa, aurinko lämmitti selvästi.
Linnutkin olivat touhukkaita, Harakoilla oli selvästi kevättä rinnassa.



Tällaisia kuvioita ne olivat tehneet hangelle.

Tänä aamuna herättyäni en heti viitsinyt nousta ylös, vaan jäin vielä sänkyyn.
Kuinka ollakaan löysin itseni ajatuksissani puuhailemassa kesäkolomme pihassa ja sunnittelemassa tulevia töitä siellä. Varmaan siksi kun eilen ostin muutaman pussillisen siemeniä.


keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Iloa ja ihmettelyä

Tällä viikolla olen saanut kokea monenlaista iloa, mukaanlukien pitkä viikonloppu Valamossa
ja kotona oleilua ja lenkkeilyä. Eilen istuin vain hiljaa pitkän aikaa ja lumouduin satavasta lumesta.

Tänään kävelimme taas Päivärantaan ja kurkistelimme pihaan, mutta emme avanneet mökin porttia,
kurkistelimme vain polulta.
Parin kuukauden kuluttua ollaan jo aika lähellä kevätpuuhista. Pelkästä portilla käynnistä tuli iloinen olo.

Puutarhurini on saanut kavereita, tyttöystävän ja siilin